Kukkiihan se perunakin

Terve taas

2007-03-29T08:30:00+03:00

Aikaa edellisestä päivityksestä on kulunut jo melkoisesti, ja jos vaa'an lukemia tuijotetaan, mitään ei ole tapahtunut.

Jokunen viikko sitten tarmokkaan liikkumisen ja ruumiillisen työskentelyn johdosta paino rysähti alas useamman kilon viikon aikana. Ilmeisesti jokin mystinen turvotus ja nestekertymä suli pois, ja minä tunsin jopa mahtuvani johonkin makkarankuoreen sisään ilman jumalatonta sullomista.

Mutta sitten loukkasin taas itseni, ja parin viikon liikkumattomuus ja syöpöttely toivat vaa'an lukemat takaisin. Nyt sitten yritän taas hissuksiin saada tuon turvotuksen pois, ja laskeskelen syömisiäni vähän sekä kalorilaskuri.fi:n sekä pointsien avulla ja milloin mitenkin. Perusidea olisi kuitenkin saada syötyä riittävästi proteiinia etten tällä kertaa laihduttaisi kaikkia lihaksiani pois. Osaan kyllä pupeltaa kasviksia ja ruisleipää sun muuta, jos haluan, mutten millään tunnu osaavan laittaa suuhuni maitotuotteita, lihaa tai muutakaan mistä niitä proteiineja saisi.

Eli kyylätään sitten oikein suurennuslasin kanssa niitä syömisiä, jos vaikka oppisin uusille tavoille näin optimistisesti ajateltuna.

Verrattuna tammikuun lopun mittoihini, vyötäröltäni on kuitenkin lähtenyt sentti, lantioltani puoli, reiteni kasvettua sentillä ja käsivarren pysyttyä ennallaan. En tiedä, kuinka tuohon reiteen pitäisi suhtautua, mutta toivotaan siihen tulleen lihasta ja päällä olevan läskin sulavan joskus pois.

Taistelu on hävitty, mutta sota jatkuu

2007-02-03T09:14:00+02:00

Kaikki hyvät ja kauniit ajatukset ovat menneiden päivien aikana olleet melkoisen taka-alalla. Itsensä kurissapitäminen ei ole liiemmin onnistunut, tässä välissä on elelty rankastikin imelällä, rasvaisella sekä kaiken kukkuraksi alkoholilla. Kiitos treenien varmaankin, niillä ei ole ollut painoa nostavaa vaikutusta, vaikkei kiloja kyllä ole lähtenytkään.

Sen sentään sain toissapäivänä aikaiseksi, että mittasin ns. strategiset mittani ja kirjasin ne yhdessä painon kanssa excelin taulukkoon. Saanpahan vahdata mitä tapahtuu, ja jos suunta on epämieluinen niin sitten itketään.

Mittailin syömisiäni tässä huvikseni Painonvartijoiden Points-ohjelman avulla ja totesin, että miten ihmeessä saisin edes syötyä päivittäisen pistemääräni ellen sitten juuri kiskoisi napaani annosta makkaraperunoita ja tällöin myös ylittäisi päivittäiset rajat paukkuen? Vai onko siinä sitten se syy, etten syö tarpeeksi monipuolista ruokaa? Se voi hyvinkin olla selityksenä.

Sovittelin eilen kaikki housuni läpi, ja kahdet niistä istuivat päälleni puristamatta, yhdet nostattivat karmeat ihranyytit vyötärölle ja loput eivät edes menneet jalkaan. Nyt en kyllä enää osta uusia housuja, vaikka vanhat hajoaisivat päältä. Tahdon mahtua vanhoihin, ainakin noihin jotka ostin vajaa vuosi sitten.

Nyt ei ehdi/jaksa tämän enempää

2007-01-13T11:39:00+02:00

Sain vaa'an. Paino 84kg ja risat, BMI 26,5 tästä on hyvä jatkaa.

Pitäisi eikä viitsisi

2007-01-09T10:33:00+02:00

Alunperin aikanaan, silloin joskus laihdutin Painonvartijoiden Points-ohjelman avulla. Olen koettanut jossain vaiheessa palailla käyttämään entisiä ohjeita, mutta motivaatio on ollut niin sanotusti olematon niitä kohtaan. Itsensä kontrolloiminen niiden avulla olisi toisaalta hyvin yksinkertaista, mutta en minä jaksa ynnäillä niitä pisteitä. Saati laskeskella kalorimääriä. Tahtoisin laihtua ihan vain niin, että saisin sen kummemmin miettimättä ruokavalioni kuntoon. Ihanaa olla laiska.

Ruokapäiväkirjan pitäminen voisi olla asiallinen ratkaisu. Ainakin silloin, jos jokaisen syömänsä suupalan viereen kirjaisi ylös myös sen, millainen mieliala ja olotila sillä hetkellä on ollut. Luulen, että saattaisin saada itseni kiinni silkasta tunnesyöppöydestä ja sen sellaisesta, joka saa ihmisen napostelemaan turhia tai tekemään vääränlaisia valintoja suupalojensa suhteen.

Tarvitsisin myös vaa'an, mutta ne mokomat maksavat tämänhetkiselle kukkarolleni suhteutettuna liikaa. Vaarana olisi tietysti taas se, että kyttäisin painoani joka ikinen päivä ja hermostuisin jokaisesta yön aikana kertyneestä sadasta grammasta. Toisaalta sen hankkiminen voisi pitää myös ruodussa. En ollut käynyt vaa'alla nopeasti arvioituna kolmeen vuoteen, ennen kuin kuukausi sitten punnitsin itseni tuttavani luona ja laskin epämukavaa olotilaa tukevan painoindeksini.

Tahtoisin mahtua toukokuussa niihin housuihin, jotka ostin vuosi sitten samaan aikaan.

Urheiluharrastus lähtisi ehkä käyntiin kuukauden kuluttua. Treenejä olisi sellaiset kolme kertaa viikossa vähintään, jos vain jaksaisi käydä ja kroppa kestäisi sen. Saa nähdä kuinka käy.

Nukuin pommiin

2007-01-07T10:23:00+02:00

Kyllähän minun piti herätä jo pari tuntia aikaisemmin, mutta suunnitelmaksihan se sitten jäi. Vastaheränneenä koneelle ihmettelemään, mitä kaikkea tänään pitäisi tehdä ja mikä kaikki kuitenkin todennäköisemmin jää tapahtumatta.

Keittiössä kiehuu kattilassa vettä, ja kohta lisään joukkoon puurohiutaleet. Aamupalan syöminen kuulemma on päivän runko, mutten minä ole oikein koskaan osannut sitä syödä. Mitä aiemmin aamulla syö, sitä huonompi olo siitä tulee. Etenkin jos se koostuu kaurapuurosta...yök. Nuo neljänviljanhiutaleet ovat paljon paremman makuisia onneksi ja pidän niistä.

Toinen syy aamupalani pois jäämiselle taitaa olla se kuuluisa itsepetos (tai siksi minä ainakin alan vahvasti sitä epäillä). Taidan kuvitella päivän kokonaiskalorimäärän jäävän pienemmäksi niin ja syöväni vähemmän päiväsaikaan.

Ja sitten kun muistelee, mitä oikeasti onkaan tapahtunut: lounaalla on ahtanut itseensä ison lautasellisen ruokaa niin, ettei annos ole suinkaan jakautunut lautasmallin mukaan. Ja siihen lisäksi vielä iso pala sitä vastaleivottua vaaleaa leipää voilla. Kotiin päästyään, mahdollisesti kaupan kautta (kaupassa on ostettu se suffeli, koska "verensokeri on alhaalla ja heikottaa") ahdetaan seuraava valtaisa annos alas höystettynä kuvitelmilla siitä että "kyllä minun kokoiseni ihminen tarvitseekin enemmän kuin joku toinen, en syö sitten illalla mitään".

En tiedä, voiko tästä kaikesta syyttää aamupalan syömättömyyttä, mutta kai silläkin sitten vaikutuksensa on. Ainakin taidan vetää itseäni nenästä koko ajan, mutten ilmeisesti mene täysin lankaan, enhän muuten kirjoittaisi epäilyksiäni tänne. Ruokailurytmini ja syötävät määrät kuitenkin mättävät ja pahasti.

No niin, ja nyt minulla ei ole enää edes nälkä, vain huono olo. Enkä ole vielä edes syönyt. Blahhhhh.

Huomenta

2007-01-07T00:54:00+02:00

Blogini aihevalinta ei ole järin omaperäinen. Internetin syövereihin mahtuu lukemattomia ja taas lukemattomia laihduttamisen ympärillä pyöriviä blogeja laidasta laitaan. Tiedostan tämän ongelman, eikä minulla oikeastaan ole tarjota kenellekään mitään uutta. Pikemminkin blogin tarkoitus on olla minulle apuna ja työkaluna, välineenä jonka avulla saisin otettua itseäni edes jollakin tavalla niskasta kiinni.

Olin lapsena hyvin ylipainoinen onnistuen laihduttamaan teini-iässä. Muutos oli melkoinen, mutta sisimpäni pysyi edelleen sinä samana epävarmana ja lihavana lapsena. Välillä kävin melkein anoreksian rajoilla, jonka jälkeen aloin jälleen hiljalleen lihomaan. Tällä hetkellä painoindeksini on jälleen ylittänyt ylipainon rajan, enkä tunne oloani enää mukavaksi. Kauniiksihan en ole itseäni tuntenut koskaan, puhumattakaan siitä että olisin missään vaiheessa hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen.

Täytynee siis lähteä uudelle, kokonaisvaltaisemmalle matkalle kuin äkillinen laihdutus. En enää halua palata sellaiseksi kuin joskus olin, eikä vielä ole liian myöhäistä tai ylitsepääsemätöntä tehdä asialle jotakin. Mutta kohta on, ainakin jos jatkan entiseen malliin.